Idea
Kerro sunnitelmasi, toimita aineistosi - valmistelemme sen painokelpoiseen muotoon
Kirjojen, lehtien ym. painotuotteiden suunnittelu on haastavaa ja luovaa, mielenkiintoista työtä.
Jokainen toimeksianto on erilainen, asiakas tarpeineen ja toiveineen viitoittaa halutessaan suunnan tarkastikin.
Tarvittaessa teemme toki ehdotuksia eri vaihtoehdoista.
Meillä jokaisen julkaisun ja painotuotteen valmistelu painokuntoon on itsessään TYÖ, eikä vain "pre-press -työvaihe".
Tietoja tarkistutetaan ja korjaillaan myös taittovaiheessa.
Hyvä asiakassuhde pohjautuu keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen
- tietoon, että yhdessä olemme enemmän.
Jokaista työtä ajatellaan ja tehdään meillä kuin omaamme, olipa kyseessä kirja, lehtinen,
esite, ilmoitus, lippu, lappu tai muu.
Painotuote on herkkä asia: se viestii yrityksestä tai yhteisöstä olemuksellaan ja sisällöllään,
mutta ennenkaikkea ulkoasullaan, sillä mille se näyttää ja tuntuu.
Dynaaminen taitto
Voimme aloittaa taittotyön heti, kun osa aineistosta on valmiina; taitto voi elää sisällön mukaan
ja muutoksia voidaan tehdä milloin tahansa, kunhan alussa sovittuja peruslinjoja ei muuteta.
Työn teettäminen onnistuu myös "avaimet käteen" -periaatteella:
Haluttaessa pyydämme painotarjoukset ja hoidamme kaikki yhteydet painon kanssa.
Asiakas hyväksyy vedokset ennen aineiston painoon toimittamista.
Paino saa meiltä valmiin tiedoston painotyötään varten, me tarkistamme
painon kanssa, että kaikki toimii myös painossa. Kirja tai muu painotuote
ilmestyy sovittuna aikana asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen.
Meiltä onnistuu tarvittaessa myös aineiston keruu ja/tai toimittaminen.
Työ, perhe ja koti - mielenkiintoinen yhtälö!
Meillä työt on otettu osaksi elämää - kaikki pyörii kotoisasti peräkamarissa lasten touhutessa ympärillä.
Kotona työskentely lisää joustavuutta: tarvittaessa töiden ääressä ollaan aikaisin ja töitä on mahdollista jatkaa
myöhäänkin, jos on venymisen paikka.
|